...lisää:
Vanhemmat ja perheet
Yhteistyö vanhempien ja perheiden kanssa on erityisen tärkeää. Henkilökunnan ja vanhempien väliset avoimet, välittömät ja luottamukselliset suhteet parantavat lapsen viihtymistä päivähoidossa ja edesauttavat koko perheen hyvinvointia. Pidämme tärkeänä, että perhe ja päiväkoti tekevät keskenään yhteistyötä, jotta varhaiskasvatus ja kotikasvatus tukevat toisiaan ja muodostavat kokonaisuuden lapsen elämässä.
Illusiaan tulevat ja Illusiasta lähtevät aikuiset ja lapset käydään vastaanottamassa ja hyvästelemässä henkilökohtaisesti eteisessä / portilla. Samalla vaihdetaan tietoja ja kuulumisia niin lapsen kuin aikuistenkin päivästä luontevasti ja tilanteen mukaan. Vanhemmista käytetään isä- ja äiti- nimitysten lisäksi ja päiväkodin henkilökunnasta ope-, täti- ja setä- nimitysten lisäksi etunimiä. Yhteistyön perusta luodaan ja päivittäinen yhteistyö tapahtuu suurimmaksi osaksi henkilökohtaisella tasolla. Henkilökunta toimii kaikissa tilanteissa ammatillisesti ja pyrkii tukemaan perhettä parhaalla mahdollisella tavalla. Perheiden kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä joka päivä lapsen tuomis- ja hakemistilanteissa. Jokaisen pienryhmän opettaja kirjoittaa päivittäin oman ryhmän ilmoitustaululle päivän kuulumisia vanhempien luettavaksi ja kotikeskustelujen taustaksi.
Kasvatuskeskustelut lapsen oman opettajan ja perheen välillä käydään 1-2 kertaa vuodessa, tarvittaessa useammin. Keskusteluissa voi olla mukana myös päiväkodin johtaja, erityislastentarhanopettaja tai muu erityisasiantuntija, mikäli siitä on hyötyä lapsen tai perheen tilanteeseen.
Vanhempainilta järjestetään syksyllä ja lisäksi Illusiassa järjestetään useita kertoja vuodessa juhlia ja tapaamisia, joissa voidaan vaihtaa ajatuksia koko yhteisön kesken, saada informaatiota päiväkodin toiminnasta ja kokea päiväkodin ilmapiiriä. Illusiassa toimii kerran kuukaudessa vanhempainkahvila, jonne vanhemmat voivat tulla keskustelemaan keskenään ja henkilökunnan kanssa. Tuolloin vanhemmilla on mahdollisuus tutustua konkreetisti lastensa ja henkilökunnan opastamina päiväkodin elämään.
1-2- vuotiaiden varhaiskasvatuksessa huomioidaan erityisesti painotettu yhteistyö perheiden kanssa.
Uuden lapsen tullessa päiväkotiin perinpohjainen vastaanotto (päiväkodin toimintatapojen, varhaiskasvatusympäristön ja yhteistyötapojen esittely). Vanhempien asiantuntemuksen arvostaminen ja henkilökunnan vastaanottavainen asenne sekä vanhempien luottamuksen herättäminen pohjaksi lapsen kanssa tehtävälle työlle. Avoin, yksilöllinen, lämmin ja luotettava asennoituminen perheeseen.
Päivittäin perheen ja päiväkodin tarpeista lähtevä yksilöllinen ja yksityiskohtainen tietojen vaihto lapsen perushoitoon ja päivän kulkuun liittyvistä asioista suullisesti (yksilölliset asiat) ja kirjallisesti ilmoitustaululla (ryhmän kuulumiset ja tekemiset). Henkilökunnan reagointi ja joustava toimintatapojen muuttaminen vanhemmilta saadun palautteen ja keskustelujen pohjalta lapsen nopean kehityksen mukaan. Perheiden tukeminen vanhemmuudessa.
Tiedottaminen
Opetussuunnitelmat ja tiedote päivähoitomaksuista jaetaan uusille perheille. Toimikauden alkaessa perheille jaetaan lapsen oman pienryhmän toimintasuunnitelma ja sen sisällöistä ja taustoista keskustellaan vanhempien kanssa.
Ryhmän toiminnasta tiedotetaan päivittäin jälkikäteen ryhmän ilmoitustaululla.
Vanhemmille lähetetään tiedotteita sähköpostilla ja tekstiviesteillä ja tiedotuksia on myös ulko-ovissa ja lasten postilokeroissa. Illusiassa ilmestyy neljä kertaa toimikaudessa oma Illu-lehti, jossa kerrotaan koko päiväkodin toiminnasta, retkistä ja huomioitavista asioista. Illusian www- sivuilla tiedotetaan koko päiväkodin toiminnasta yhteisöllisestä näkökulmasta. Toimintaa dokumentoidaan lapsia haastattelemalla, valo- ja videokuvaamalla ja vanhemmat saavat erilaisia koosteita ja kuvia nähtäväkseen useita kertoja vuodessa. Lapsilla on omat kirjat / kansiot, joihin lasten työt kootaan ja joihin perheet voivat tutustua esim. vanhempainkahvilan aikaan.
Omaope, lapsi ja perhe kokoavat toimikauden aikana jokaisesta lapsesta yksilöllisen digitaalisen portfolion, jonka perhe saa toimikauden päättyessä omakseen. Vanhemmat voivat osallistua portfolion tekemiseen mm. Perhe- sivua täyttämällä, lastaan haastattelemalla tai portfoliota kuvittamalla. Portfoliota käytetään yhteisen keskustelun pohjana ja arviointivälineenä myös kasvatuskeskusteluissa.
Verkostot
Illusian tärkein verkosto on lasten lähipiiri: vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat, muut sukulaiset, ystävät ja naapurit.
Illusian toimintaa valvoo ja tukee Tikkurilan alueen päivähoitovirasto (päivähoidon johtaja, toimistotyöntekijä, erityislastentarhanopettaja). Lisäksi Illusia on yhteistyössä neuvoloiden terveydenhoitajien, puhe- ja toimintaterapeuttien ja lastensuojeluhenkilöstön kanssa tarpeen mukaan.
Illusia tekee yhteistyöta erilaisten kulttuurillisten yhteisöjen ja katsomuksellisten tahojen kanssa perheiden kulttuurisen taustan, vanhempien toiveiden ja valinnan mukaan. Lisäksi Illusia tekee yhteistyötä Vantaan kaupungin kulttuuripalveluiden kanssa osallistumalla kulttuuripalveluiden järjestämään ohjelmaan ja käyttämällä mm. kirjasto- ja taidetalo- palveluita.
Työnantajana Ilmaisupäiväkoti Illusia Oy kuuluu Sosiaalialan työnantajaliittoon ja Suomen Yrittäjiin.
Muiden yksityisten päiväkotien kanssa yhteistyötä tehdään mm. kesäajan päivähoitoa tai yhteisiä koulutuksia järjestettäessä.
Laurea ammattikorkeakoulu ja Helsingin sosiaalialan oppilaitos ovat Illusian monivuotisia yhteistyökumppaneita. Neljästä kuuteen opiskelijaa on vuosittain Illusiassa usen viikon työharjoitteluissa ja Illusian ajatusmaailmasta ja toiminnasta käydään myös oppilaitoksissa luennoimassa.
Illusiassa käy paljon vierailijoita (varhaiskasvattajia) muualta Suomesta ja jonkin verran myös Ruotsista. Heidän kanssaan arvioidaan erilaisia varhaiskasvatuksen toimintatapoja, vaihdetaan tietoa ja mielipiteitä. Lisäksi Ilmaisupäiväkoti Illusia Oy kuuluu Suomen Reggio Emilia ry –yhdistykseen, jonka puitteissa saamme tietoa varhaiskasvatuksesta ja jaamme ajatuksia ympäri Suomea ja maailmaa.